Kiusatut ovat kautta aikojen pitäneet itseään syntipukkeina. Miksi kukaan nyt ketään ilman mitään syytä kiusaisi? Kyllä vian on oltava minussa, kun minua kerran kiusataan, kiusattu saattaa ajatella, tai vielä pahempaa, hän kuvittelee suorastaan ansaitsevansa kiusatuksi tulemisen.
Nyt olen törmännyt uuteen ilmiöön, jossa kiusatut perustelevat kiusatuksi tulemistaan sillä, että kiusaajat ovat varmasti pitäneet heitä jotenkin ylimielisinä, koska ovat tuolloin olleet hiljaisia, ujoja, tai masentuneita. Anteeksi nyt vain, mutta mitä helvettiä!? Mistä lähtien kiusaajia on pitänyt puolustella? Ja mistä lähtien ujous ja hiljaisuus, – masennuksesta puhumattakaan – on tulkittu ylimieliseksi?
Itselleni sana ylimielinen tuo mieleen ihmisen, joka kävelee nokka pystyssä ja jyrää muut alleen kuvitellen olevansa jotenkin muita parempi. Ujo sen sijaan yrittää tekeytyä mahdollisimman näkymättömäksi ja katse on lähempänä lattianrajaa, kuin mitään muuta. Hiljainen ei välttämättä ole koko ajan äänessä ja papattamassa kuin papupata, vaan avaa suunsa vain silloin, kuin hänellä oikeasti on jotakin sanottavaa. Miten sellaisen käytöksen voi tulkita ylimieliseksi? Ja mitä sitten, vaikka joku olisikin ylimielinen? Toki sellaiset ihmiset ovat monen mielestä hirvittävän ärsyttäviä ja rasittavia ihmisiä, mutta ei sekään ole mikään syy, saati oikeus kiusata ketään.
Vika ei juuri koskaan ole kiusatun, paitsi niissä tilanteissa, joissa kiusattu on itse kiusannut ensin. Kosto ei ole välttämättä se paras puolustus, mutta epäilemättä yksi käytetyimmistä varsinkin lasten, mutta valitettavasti myös usein aikuisten keskuudessa. Mikäli tässä asetelmassa joku on ylimielinen, niin se on kyllä kiusaaja. Kiusaaminen kertoo lähes aina joko kiusaajan ylimielisyydestä, piittaamattomuudesta, kateudesta, tai mahdollisesta vaikeudesta hyväksyä erilaisia ihmisiä. Toki joskus voi olla kyse pelkästä väärinkäsityksestä, mutta asiat pitäisi aina selvittää puhumalla, eikä kiusaamalla, vaikka kuinka tekisi mieli lyödä toista kaulimella päähän, tai piilottaa lenkkitossut koulun parkkipaikalle. Väkivalta ei ole ratkaisu ja sitähän kiusaaminen nimenomaan on – henkistä, tai fyysistä väkivaltaa.
Kiusaajat eivät välttämättä tule edes ajattelleeksi, mitä kaikkea heidän pikku ”jäynänsä” aiheuttavat, vaikka se olisikin heidän mielestään vain hauska pila ja se, että joku väittää, ettei tiennyt kiusaavansa on kyllä ihan puppua! Kiusaaminen on harvoin kertaluontoista, vaan saattaa jatkua useita vuosia, joissakin tapauksissa koko peruskoulun ja vielä sen jälkeenkin. Tässä ajassa kiusattu on mitä luultavammin joko oppinut olemaan välittämättä, tai muuttunut masennuksesta, huonosta itsetunnosta ja itsemurha-ajatuksista kärsiväksi ihmisraunioksi.
Kiusaajat voisivat miettiä haluavatko kiusaamisesta johtuneen itsemurhan omalletunnolleen ja keksiä itselleen parempaa ja järkevämpää ajanvietettä. Ja kiusatut, älkää ikinä missään tapauksessa syyttäkö itseänne, tai puolustelko kiusaajianne.
ranninen.fi 
